“Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee”
Kreikassakin on tapana katsoa eteenpäin ja toivottaa hyvän syntymäpäivän sijaan monia vuosia (Χρόνια Πολλά). Vaikka siis nyt syntymäpäivämme kunniaksi kuluneita vuosia muistelemme, syntymäpäiväkakun kynttilöitä puhaltaessamme toivomme ennen kaikkea monia vuosia lisää tälle hienolle Happy Olive -yhteisölle.
Monia vuosia, hronia polla, meille kaikille!
Sitten tarinan kimppuun...
Happy Oliven perimmäisen idean äiti on ehdottomasti Merja. Hän oli jo parina talvena tuonut tutuillensa ja matkatoimistonsa asiakkaille Suomeen pienet määrät uuden sadon tuoretta oliiviöljyä kreetalaisilta kotinurkiltaan ennakkovarauksia vastaan.
Ennakkotilauksia ja halukkaita tilaajia kertyi Whatsapp-ryhmään jo sen verran, että Merja aavisti kysyntää tuoreelle öljylle olevan enemmänkin. Merjan autotallista alkoi jo tila käydä vähiin, olihan se tuolloin vielä täynnä Kreetan keittokirjoja ja matkaoppaita. Niiden julkaiseminen omakustanteisesti oli matkatoimistotoiminnan ohella Merjan päätyö.

Merjan marraskuussa 2019 tilaama öljysatsi naapurikylän oliiviöljyerottamon pihalla, lähdössä pian kohti Nokiaa ja Merjan autotallia.

Merjan autotallissa alkoi tehdä tiukkaa.

Merjan tytär Emmi auttoi purkamaan kuormaa.
2020
Koronavuonna 2020 kreetalaisten toimeentulo joutui ennennäkemättömällä tavalla koetukselle matkailun loputtua kuin seinään. Merja näki naapureidensa ahdingon. Ja tiesi entisenä oliivinviljelijänä, että matkailun ohella kreetalaisten talouden toinen tukijalka on juurikin oliiviöljy. Samalla hän kuitenkin tiedosti, että suuri osa sadon parhaimmistosta päätyi edelleen alihintaan italialaisille suurostajille, eikä viljelijöille ollut olemassa mitään suoraa myyntikanavaa.

Oliiviöljy on kreetalaisten talouden toinen tukijalka. Merjan naapuri Nikos ottaa vastaan omasta sadostaan saadun öljyn erottamolla, 2020.

Joni ja Merja tapasivat ensimmäisen kerran Kolmenkulman ABC:lla kesällä 2020.
Samoihin aikoihin kun vuoden 2020 sato kypsyi puissa, Merjaan oli juuri ottanut yhteyttä teini Tesomalta, joka oli filosofian oppikirjan antiikin Kreikkaa käsittelevien sivujen oliivipuita ihaillessaan saanut idean uudenlaisesta verkkokaupasta. Hänen ajatuksensa oli, että Kreikasta voisi ostaa tai adoptoida oman oliivipuun ja saada sen sadosta osan vuosittain. Merjan osaomistamalla matkatoimistolla oli ollut jo tällaista toimintaa pienessä mittakaavassa, minkä Joni pian bongasi.
Viestittelyn jälkeen kaksikko sopi tapaamisesta Tesoman ja Nokian puoliväliin Kolmenkulman ABC-asemalle, jonne Jonin äiti Meeri hänet heitti...
Tapaamisen jälkeen ja tulevien keskusteluiden myötä palaset alkoivat loksahtaa kohdilleen. Kun kerta Merja jo oli todennut että tuoreelle öljylle kysyntää olisi, syntyi ajatus että sitä voisi myydä verkkokaupan kautta laajemminkin suoraan ennakkotilaajille koko Suomeen. Näin ohitettaisiin perinteinen toimitusketju, joka kulkee suurostajien kautta ja jonka lopputuloksena markettien hyllyille päätyy blendattua öljyä eli useammasta eri sadosta ja useamman laatuisista eristä sekoitettua tasalaatuista tavaraa.
Tässä uudenlaisessa toimintatavassa olisi samalla se kaivattu keino tukea Merjan naapureita Kreetalla matkailutulojen tyrehdyttyä, sillä suoran myyntikanavan kautta näistä sadon kaikkein parhaimmista eristä viljelijä saisi paremman hinnan.

Happy Oliven oliiviöljyn syntyä edelsi kuukausien suunnittelu. Merjan vahingossa ottama ruudunkaappaus suunnittelupuhelusta.

Merjan saama ensimmäinen pikarillinen Happy Olive-öljyä Kreetalla.
Koronavuonna 2020 ruoan verkkokaupan suosio oli myös Suomessa kasvanut voimakkaasti, ja Happy Olive osui näin sattumalta oikeaan saumaan.
Kun suunnitelmat oli selvillä, Merja suuntasi Kreetalle aivan kuten joka syksy. Mutta nyt hänellä oli aivan erityinen tehtävä: Happy Olive -oliiviöljyn tuottamisesta sopiminen oliiviöljyerottamon kanssa.
Tsivarasin kylän oliiviöljyerottamon ekspertin Valantiksen mukaan vaatimuksemme öljylle olivat hyvin tiukkoja ja jopa ennenkuulumattomia. Öljyn tulisi olla lähialueen pienviljelijöiden sadon parhaimmistoa ja mahdollisimman lähellä luomua.
Emme kuitenkaan halunneet vaatia luomusertifikaattia, koska tämä rajaisi pienviljelijät pois ja jättäisi jäljelle vain suuret osuuskunnat. Öljyn tulisi lisäksi olla vain uuden sadon oliiveista erotettua, eli siinä ei saisi olla vanhoja vuosikertoja. Kaiken tämän kukkuraksi oliivien tulisi olla varhain juuri oikealla hetkellä korjattuja, eli öljyn tulisi olla Early Harvestia. Tämä antaisi sille vahvan tuoreen maun ja kesäisen ruohon tuoksun.

Vaadimme oliiviöljyerottamon Valantiksen mukaan paljon tältä öljyltä.

Tiettävästi ensimmäinen Happy Olive-pullo koskaan, oliiviöljyerottamon Janniksen käsissä.
Varhaisen sadon oliiviöljyssä polyfenolien määrä on korkeampi. Kylmä hiki kerääntyi pisaroina oliivierottamon edustajan otsalle ja häneltä putosi omien sanojensa mukaan viimeisetkin hiukset päästä Merjan luetellessa vaatimuksiamme.
Oliiviöljyerottamolla oli tuolloin suuri urakka löytää juuri oikeat pienviljelijät tämän uuden öljyn taakse. Ensimmäinen haaste oli jo pelkästään kyky varmistaa tämän tasoisen oliiviöljyn riittävyys, sillä pienviljelijät ottavat merkittävän osan satonsa parhaimmistosta oman perheensä käytettäväksi. Valantiksen mukaan erottamo sai lopulta mukaan noin 150-160 alueensa pienviljelijää, jotka lupautuivat tarjoamaan tasaisen määrän satonsa parhaimmistoa käytettäväksi tähän oliiviöljyyn, ja loput oman perheensä käyttöön. Kaikki viljelijät ovat Apokoronasin suurkunnan alueelta Hanian läänistä ja noin 7-8 kilometrin säteen sisällä Tsivarasin kylän oliivierottamosta.
Samaan aikaan kun Merja neuvotteli oliiviöljyerottamon kanssa ja järjesti ensimmäisiä pullotuksiamme Kreetan päässä, Tampereella koodattiin Happy Oliven ensimmäistä verkkokauppaa. Siitä on oikeastaan jo yli 3 vuotta kun syksyllä 2020 verkkokauppamme ilmestyi bittiavaruuteen ja ensimmäiset uuden sadon ennakkotilaukset rekisteröityivät järjestelmiimme.
Olimme onnistuneet luomaan muutamassa kuukaudessa verkkokaupan, jonka kautta tuoretta sen syksyn öljyä pystyi ennakkotilaamaan siten että se toimitettaisiin tilaajille täysin ehtana suoraan sadonkorjuusta ja tarhoilta.
Verkkokaupan oli koodannut Meeri kesän ja syksyn 2020 aikana. Meeri oli tuolloin ohjelmistoalalla hommissa ja oli mukana luomassa Happy Olivea oman päivätyönsä lomassa. Joni puolestaan kirjoitti ensimmäisen verkkokaupan sisällöt ja suunnitteli sen ulkoasua etäkoulun ohella (olihan tuolloin koronavuosi).

Meeri oli mukana luomassa Happy Olivea aivan alusta alkaen.

Happy Oliven verkkokauppa näki päivänvalon syksyllä 2020.
Näin jälkikäteen ajateltuna verkkokaupan ensimmäinen versio oli valovuosien päässä nykyisestä. Mutta silloin olimme siitä ylpeitä, ja olihan se kuitenkin toteutettu vapaa-aikana kaiken muun työn ohessa.
Kiistämättä aivan ensimmäisten tilausten näkeminen oli yksi hienoimmista hetkistä koko tähänastisella taipaleellamme! Monet aivan ensimmäisistä asiakkaistamme olivat olleet Merjan matkoilla mukana Kreetalla ja muistivat sitä kautta Merjan opit oliiviöljystä. Mainostimme myös jonkin verran Merjan matkatoimiston Facebook-sivuilla.
Toinen tärkeä mainoskanava meille alussa oli Merjan oma blogi. Monet näistä tuohon aikaan kirjoitetuista blogeista löytyvät edelleen myös meidän nykyisitä sivuiltamme blogiosiosta.
Kun sitten ennakkotilauksia oli kertynyt uudelle sadolle ja ensimmäinen kuorma lähti matkaan, saimme karmaisevia uutisia: kuorman saapuminen viivästyisi, mahdollisesti jopa joulun yli! Tiesimme että monet olivat tuoretta öljyä ennakkotilanneet nimenomaan joululahjoiksi. Ja nämä olivat ensimmäisiä tilauksiamme koskaan.
Pitkien selvittelyjen jälkeen saimme tiedon, että ensimmäinen kuorma saapuisi Vuosaaren satamaan 20.12. ja meille Tampereelle ehkä päivää myöhemmin. Mutta se ei riittäisi, koska joulun pakettien täytyi olla Matkahuollon terminaalilla 21.12. Niinpä vuokrasimme Tampereelta kuorma-auton ja kuljettajan ja Joni lähti mukaan hakemaan öljyjä Vuosaaren satamasta koulupäivän jälkeen!

Aivan ensimmäisiä Happy Oliven pulloja ja kanistereita puretaan Vuosaaren satamassa joulukuussa 2020.

Vuosaaren satamassa joulukuussa 2020. Kahdesta lavasta se lähti liikkeelle!
Sillä välin Meeri lajitteli tilauksia ja kasasi pahvilaatikoita rivitalokodin ala- ja yläkerran täyteen. Ilta oli jo laskeutunut kun kuorma-auto palasi öljylavojen kanssa, mutta siitä varsinainen urakka vasta alkoi.
Paketit täytyi yön aikana saada pakattua, että ne ehtisivät Matkahuollon kyytiin seuraavana päivänä. Täten siis samoilla silmillä Joni ja Meeri pakkasivat kaksin kaikki ensimmäiset Happy Olive-paketit 20.12.2020 ja 21.12.2020 välisenä yönä.
Aamulla tuttu kuorma-autokuski saapui jälleen ovelle, ja valmiit paketit vietiin Matkahuollon terminaalille. Sen jälkeen uni maistui. Mutta lupauksesta pidettiin kiinni ja paketit ehtivät jouluksi.
Palaute tuoreesta öljystä oli niin ylistävää, että päätimme alkaa myymään sitä ympärivuotisesti niin että öljyä pullotettaisiin meille oliiviöljyerottamolla pienissä erissä menekin mukaan meille varatusta “Happy Oliven tankista”, johon ne kaikkein parhaimmat early harvestin erät täytettiin. Sama toimintatapa on jatkunut tähänkin päivään saakka.

Ihka ensimmäiset Happy Olive -tilaukset, jotka paketoitiin yön aikana.
2021

Postitimme yrityksemme perustamisilmoituksen maaliskuussa 2021.
Koska toimintamme muuttui pysyväksi, perustimme vielä virallisesti sitä varten osakeyhtiön keväällä 2021. Näin siis Happy Olive Oy sai alkunsa 19.3.2021, kun perustamisasiakirjat allekirjoitettiin.
Mitään kovin juhlallista tai erityistä tilaisuudessa ei ollut, sillä paperit allekirjoitettiin tavallisena arki-iltapäivänä kirjanpitäjän toimistolla. Täysin samassa liikehuoneistossa sijaitsi yli 10 vuotta aikaisemmin yksityinen päiväkoti, jonka lattialla Joni on leikkinyt ja nukkunut päiväunia (tai ainakin yrittänyt niin tehdä). Aikamoinen sattuma siis...
Kesällä 2021 pääsimme muuttamaan ensimmäiseen varastoomme, josta olimme kevään aikana neuvotelleet vuokranantaja Sakarin kanssa.
Varasto sijaitsi Tampereen Raholassa Teerivuorenkadulla ja oli kooltaan varsin maltillinen: 20 neliötä. Tuolloin se kuitenkin riitti sen öljymäärän varastoimiseen, joka meillä kerralla enintään oli Suomen päässä.
Sakari oli tehnyt kovan työn rakentaessaan meille aivan oman uudenkarhean tilan varastohalliinsa, jonka pystyimme elintarvikehuoneistoksi rekisteröimään.

Happy Oliven ensimmäinen varasto sijaitsi Tampereen Raholassa.



Merja tarkastaa tomaatti-timjamikastiketta sisältävän laatikon...
Jahka varastotilaa saatiin lisää, loimme verkkokauppaamme erillisen kreikkalaisen herkkupuodin ja aloimme tuomaan öljykuormien kyydissä muitakin kreikkalaisia ruokatuotteita. Pyysimme tuolloin somessa ehdotuksia tuotteista, ja niitä tulikin runsaasti.
Toukokuussa 2021 järjestimme ensimmäinen pop-up myyntimme koskaan Nokian torilla, kun suuntasimme sinne Merjan Kia Ceedin takaluukku lastattuna täyteen oliiviöljyä ja seisoimme pari tuntia kesäsateessa (tietysti ilman sateenvarjoja).
Tästä eteenpäin pop-up myyntejä onkin järjestetty eri paikkakunnilla silloin tällöin, ja kesäisin olemme yleensä tehneet pitkiä kiertueita.
Pop-up myynnit ovat olleet mukava tapa tavata happy olivelaisia kasvotusten ympäri Suomen!

Pop-up myyntimme alkoivat Nokian torilta.



Aktiviinen somettaminen kasvatti nopeasti Happy Oliven yhteisöä.
Ensimmäisinä kuukausina meillä oli seuraajia Facebookissa noin 800. Nyt teitä on jo yli 13 000! Kasvutahti kolmessa vuodessa on siis ollut varsin huikea.
Alusta asti meillä on ollut ajatuksena jakaa aivan avoimesti Merjan tietoutta oliiviöljystä, kreetalaisesta keittiöstä ja saaresta ylipäätään. Sekä totta kai muustakin, mikä sattuu ajankohtaista olemaan. Mutta näin hienon yhteisön rakentumiseen on vaikuttanut myös se, että äänessä emme ole olleet ainoastaan me, vaan oliiviöljyn käyttövinkkejä, matkavinkkejä ja muita ideoita on aktiivisesti jakanut moni teistä seuraajista.
Kun samalla aloimme aktiivisemmin somettaa, Joni myös opiskeli somemarkkinoinnin saloja. Somen avulla olemmekin viime vuosina saaneet viestimme kuuluviin kaikkein tehokkaimmin.
Etenkin sadonkorjuun aikaan Merjan reportaaseja on seurattu tiiviisti.

Ensimmäisen vuoden aikana Happy Olive-käyttäjien joukko oli kasvanut jo sen verran, että nyt uuden sadon kuorma saapuikin varastollemme Raholaan jo hieman isommalla rekalla. Sitä ei onneksi tarvinnut myöskään hakea enää itse satamasta, vaan se ehti ajoissa meille toimitettunakin.
2022

Meeri on ollut Happy Oliven ensimmäinen kokoaikainen työntekijä keväästä 2022 alkaen.
Kun tilauksia alkoi tulla jo tasaisesti riittävään tahtiin, uskalsimme keväällä 2022 palkata ensimmäisen kokoaikaisen työntekijämme. Se oli tietenkin Meeri, joka oli tuohonkin asti vastannut Happy Oliven verkkokaupan toteutuksesta ja paketoinut myös päivätyönsä ohella iltaisin tilauksia varastollamme.
Meeri jätti siis eroilmoituksensa ohjelmistoalan työnantajalleen ja aloitti Happy Olivella puolitoista vuotta siitä, kun hän oli ensimmäisen kerran Jonin heittänyt Kolmenkulman ABC:lle Merjaa tapaamaan.
Samoihin aikoihin Joni ja Merja alkoivat myös nauhoittaa podcast-jaksoja aina Merjan ollessa Suomessa.
Podcast sai yleisöäänestyksen jälkeen nimen “kahvihetki oliivipuun varjossa”. Tähän mennessä jaksoja on ilmestynyt 11 sillä viime aikoina nauhoittaminen on ollut hyvin epäsäännöllistä, mutta emmeköhän taas jossain kohtaa ennätä lisää jaksoja nauhoittaa.


Keväällä 2022 podcastin lisäksi lanseerasimme myös toisen uuden ideamme: Merjan reseptivihon! Niitä on nyt ilmestynyt kaksi versiota, toinen keskittyy pelkästään kasvisruokiin.
Reseptivihot ovat mini-keittokirjoja ja sisältävät sopivan määrän reseptejä alkuun pääsemiseksi. Ne ovat myös saaneet niin hyvän vastaanoton, että varmasti kolmas versio on myös jossain kohtaa tulossa!
Reseptivihkojen lisäksi reseptejä löytyy runsaasti sivuiltamme ihan ilmaiseksi reseptit-osiosta ja blogeista, ja toki herkkupuotimme puolella on myös myynnissä Merjan kreetalainen keittokirja mistä niitä löytyy sitten vielä enemmän.


Trukkilavoja matkalla Pirkkalaan.
Vaikka me olimmekin intoa täynnä keväällä 2022, eivät maailman uutiset kovin valoisilta silloin näyttäneet (kuten eivät vieläkään).
Pienen avustuksen teimme mekin toimittamalla vapaaehtoisjärjestölle Pirkkalaan trukkivaloja Ukrainaan menevien lahjoitustavaroiden kuljetukseen.

Merjan asusteessa oli myös selvä viesti eräässä Ateenassa kuvaamassamme mainosvideossa.
Kesän 2022 lähestyessä tila Raholan 20-neliöisestä varastostamme oli jo aivan lopussa. Siispä jouduimme etsimään itsellemme uuden varaston. Se löytyi vain muutaman kilometrin päästä, Tampereen Kolmenkulman alueelta.
Samalla varastomme pinta-ala yli kymmenkertaistui reiluun 200 neliöön. Tässä varastossa olemme edelleen, joskin tilanpuute alkaa taas tulla vastaan.
Voi siis olla, että muutto on jälleen edessä seuraavan vuoden aikana.




Joentaustankadun varasto

Noutomyymälä
Uuden varaston myötä pystyimme avaamaan myös noutomyymälämme, tiedusteltuamme ensin somessa olisiko pirkanmaalaisilla happy olivelaisilla kiinnostusta tällaiseen parina päivänä viikossa olevaan noutomahdollisuuteen.
Nykyisinkin noutomyymälä palvelee aina tiistaisin ja perjantaisin klo. 15.30-17.30.
Varastolla riittää aina tekemistä ja olemmekin innolla ottaneet vastaan TET-harjoittelijoita kouluista sekä työelämän tutkinnon opiskelijoita Kiipulan ammattiopistosta.
TET-harjoittelijoista meille ovat vakituisesti työllistyneet Jere, Santtu ja Eetu.

Eetu, Santtu ja Jere.

Merja ja Jaana kesäpäivänä.
Myös verkkokaupan tilausmäärät kasvoivat loppuvuoden 2022 aikana hyvin voimakkaasti. Silloin varastolla alkuun kiireapuna ollut Jaana alkoi tehdä työvuoroja säännöllisemmin. Nyt hän on liittynyt vallan tiimiimme ja toimii kokoaikaisesti varastopäällikkönä.
Erityisen vilkasta varastolla on talvisin, kun uuden sadon ennakkotilausten paketointi vaatii jo varsinaisen kiireapulaisten armeijan.

Uuden sadon hulinaa varastolla.

Syksyn 2022 kiireapulaisia.
Yhtä aikaa varastollamme taisi olla yli 10 pakkaajaa tänäkin talvena kiireisimpänä hetkenä!
Merja ja Joni ovat lisäksi jatkaneet kesäisiä pop-up kiertueita aivan samaan tyyliin kuin jo ensimmäisenä kesänä: pariksi tunniksi torille ja takaluukku auki.
Nyt tosin Merjan Kia Ceed on jo vaihtunut vuokrapakettiautoon, eikä senkään kapasiteetti ole koskaan riittänyt vaan Joni on joutunut aina ajamaan Tampereelle hakemaan lisää öljyä jossain kohtaa kiertuetta.
Kiertueet ovat olleet Merjalle ja Jonille kesän kohokohta. Katsotaan minne seuraavana kesänä päädymme!
2023
Viimeisimmän ison askeleemme otimme nyt marraskuussa 2023, kun avasimme erillisen verkkokaupan Ruotsin puolelle. Arvelimme kysyntää löytyvän sieltäkin saamiemme viestien perusteella, ja tämä epäilys on osoittautunut oikeaksi.
Happy Oliven tähänastiselle historialle uskolliseen tyyliin myös Ruotsin valloituksen tarina kuulostaa jopa uskomattomalta: Mainoskasvoksi ruotsinkielisiin videoihimme ja Ruotsin asiakaspalvelumme ylläpitäjäksi ryhtyi Merjan naapuri ja matkatoimistokollega itäiseltä Kreetalta vuosikymmenten takaa, Eva.

Eva Sandberg.

Evan ja Merjan jälleennäkeminen Kreetalla.
Merja ja Eva eivät olleet nähneet toisiaan yli 10 vuoteen siinä kohtaa kun Merja vuonna 2023 soitti ja kysyi tuntisiko Eva ketään ruotsinkielistä, joka voisi olla kiinnostunut kelkkaamme lähtemään. “Minä”, vastasi Eva.
Ja näin siis Merjasta ja Evasta tuli jälleen kollegoita vuosikymmenten jälkeen, tällä kertaa matkailun sijaan oliiviöljyn parissa.

Toivotimme Evan lämpimästi tervetulleeksi vierailulle Suomeen.
Sen pituinen se. Tarina jatkukoon, hronia polla meille kaikille!
Lisää ensin tuotteita ostoskoriisi, jotta voit siirtyä kassalle. 🤗
Ilmainen toimitus saavutettu! 🥳
Tampereen varastolta noudettaessa toimituskulut ovat aina ilmaiset! 👍