Ainekset
Valmistusohjeet
- 1Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva veteen. Sekoita joukkoon sokeri, suola ja 3 rkl oliiviöljyä.
- 2Lisää jauhot. Vaivaa taikinaa rivakasti käsin noin 10 minuutin ajan tai koneella viitisen minuuttia.
- 3Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota noin tunnin ajan vedottomassa paikassa (ei liesituulettimen alla vaan mielummin vaikka uunissa). Jos haluat nopeuttaa kohotusta, esilämmitä uuni noin 40 asteeseen ja sammuta se.
- 4Huuhtele ja kuivaa viinirypäleet / poista oliiveista kivet.
- 5Levitä voideltu leivinpaperi uunipellille. Painele taikina tasaiseksi kerrokseksi ja levitä päälle oliiviöljyä leivinsudilla.
- 6Painele taikinaan tasaisesti viinirypäleitä/oliiveja sekä muutama tuoreen rosmariinin oksa. Sudi niitäkin oliiviöljyllä. Taikinakuopissa tulisi olla pienet oliiviöljylammikot, sieltä se imeytyy paiston aikana taikinaan ja toimii myös kohotusaineena. Kohota taikinaa nyt toisen kerran puolisen tuntia vedottomassa paikassa leivinpaperilla peitettynä ja laita samaan aikaan uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
- 7Ripottele kohonneen leivän päälle sormisuolaa. Laita pelti uuniin ja laske uunin lämpö heti 200 asteeseen. Paista focacciaa 20–25 minuuttia, eli siihen asti, kunnes se on saanut kauniin ruskean värin.
- 8Leikkaa jäähtynyt levy paloiksi, ripottele päälle koristeeksi vielä tuoretta rosmariinia. Voit levittää oliiviöljyä kuiviin kohtiin. Tarjoile lämpimänä.

